Euroopan liikkujan viikko on vuosittainen tapahtuma, joka ajoittuu tänä vuonna syyskuulle. Tapahtumaa on järjestetty Suomessa eri tavoin jo 21 vuotta. Kannustamme kaikkia Pohjois- Karjalan koululaisia ja toisen asteen opiskelijoita mukaan liikkujan viikolle! Pokali ja Pohjois- Karjalan Kansanterveyden keskus ideoivat kuntien kanssa passin liikuntaminuuttien keräämiseen.
Kampanjaan osallistuvat koululaiset ja toisen asteen opiskelijat kokoavat passiin viikon ajalta omia liikuntaminuuttejaan, jonka jälkeen vastuuhenkilö kokoaa luokan minuutit ja ilmoittaa ne yhteiseen kyselyyn. Koulu voi osallistua omilla toimillaan ja liikuttaa nuoria monin tavoin viikon aikana. Liikuntaminuutteja voi kerätä toiminnallisilla oppitunneilla, välituntiaktiivisuudella ja muilla koulupäivään liittyvillä aktiviteeteilla. Lisäksi minuutteja saa kerättyä myös vapaa-aikaan liittyvistä aktiviteeteista. Kunnat palkitsevat osallistujia eri tavoin kampanjan jälkeen. Liikuntapassi on lähetetty kaikkiin 13 Pohjois- Karjalan kuntaan liikuntaviranhaltioiden kautta.
Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa monipuolisen liikunnan tärkeydestä ja tuoda esille Euroopan liikkujan viikkoon liittyvää teemaa, jossa pohditaan omia liikuntatottumuksia suhteessa terveyteen, yhteiskuntaan ja ympäristöön.
Kampanja on toteutettu yhdessä Pohjois-Karjalan kuntien kanssa.
Lisätietoja:
https://www.liikkujanviikko.fi/